CBD öljy koirille – kaikki mitä sinun tarvitsee tietää 2021

Koira tuo tutkitusti terveysvaikutuksia omistajiensa arkeen. Sen silittely lievittää stressiä ja koiran jokapäiväinen lenkittäminen pakottaa myös meidät ylös, ulos ja lenkille – puhumattakaan siitä ilon ja rakkauden määrästä, jonka ne elämiimme tuovat. Rakkaat lemmikkimme antavat meille paljon, joten on vain luonnollista, että haluamme pitää niistä niin hyvää huolta kuin mahdollista. Ei ole harvinaista, että koiran ravitsemustilanne on paremmalla tolalla kuin itse omistajan!

Koiran ravitsemusta ja hyvinvointia voi tukea paitsi terveellisellä ravinnolla, myös erilaisilla sitä tehostavilla lisäravinteilla, joista yksi on viime vuosina yhä suositummaksi käynyt CBD öljy. Tämän artikkelin luettuasi sinulla on parempi käsitys siitä, kannattaisiko sinunkin antaa CBD öljyä koirallesi.

Miksi antaa CBD-öljyä koiralle ja onko se Suomessa laillista?

Toistaiseksi CBD öljyn käyttöä koirilla ei ole vielä tutkittu paljoa, eikä artikkelimme kirjoittamishetkellä ole julkaistu tutkimuksia siitä, kuinka CBD öljy vaikuttaa koiriin yleisellä tasolla. Kuitenkin ihmisillä ja muilla nisäkkäillä tehdyt tutkimukset kertovat CBD:n positiivisista vaikutuksista. Onhan lisäksi totta, että koirilta löytyy sama endokannabinoidijärjestelmä kuin meiltä ihmisiltäkin, joten CBD:n voi olettaa toimivan perusperiaatteeltaan samalla tavalla myös koirien elimistössä.

CBD-öljy on viime aikoina yleistynyt lisäravinteena terveystietoisten keskuudessa ja on yhä tavallisempaa kuulla kertomuksia koiranomistajista, jotka antavat CBD-öljyä eläimillekin. 

Täyden spektrin CBD öljy voi sisältää jäänteitä päihdyttävän vaikutuksen tuovasta THC:stä, mikä voi saada jotkut koiranomistajat pohtimaan, onko CBD öljyn antaminen Suomessa koiralle ylipäätään laillista. Öljyn nauttiminen itse tai sen annostelu lemmikille ei ole laitonta, mutta sen sijaan tuotteen tilaaminen netistä voi sitä olla Fimean luokitellessa CBD:n tällä hetkellä reseptilääkkeeksi.

CBD:stä voi olla hyötyä moneen vaivaan

Kuten meitä ihmisiä, saattaa CBD auttaa myös nelijalkaisia ystäviämme monissa eri ongelmissa.

CBD-öljy koiran niveltulehdukseen

Nivelrikko ja muut nivelvaivat ovat varsin yleisiä ongelmia ikääntyvillä koirilla ja erityisesti niitä esiintyy suurikokoisilla roduilla. Nivelrikko on yksi tutkituimmista koirien vaivoista CBD:n käyttöön liittyen. Vuoden 2018 tutkimuksessa huomattiin CBD:n annostelun lisäävän nivelrikosta kärsivien koirien aktiivisuutta ja vähentävän kipuja. Vielä viimeaikaisemmassa, vuoden 2020 satunnaistetussa kaksoissokkotutkimuksessa sen havaittiin myös lisäävän koirien liikkuvuutta ja parantavan niiden elämänlaatua.

CBD-öljy koiran epilepsiaan

Epilepsiasta kärsii 5,7 % maailmanlaajuisesta koirapopulaatiosta. Vuonna 2019 valmistuneessa tutkimuksessa todettiin, että koirien epileptiset kohtaukset vähenivät sekä esiintymistiheytensä että voimakkuutensa osalta suoraan suhteessa siihen, kuinka paljon CBD:tä niiden veressä oli. Tutkimuksen loppupäätelmänä oli kuitenkin se, että aiheesta tarvitaan lisätutkimusta.

CBD-öljy koiralle syöpään

Syöpäsairaudet ovat hyvin yleisiä koirilla, ja noin 50 % kaikista yli kymmenenvuotiaista lemmikeistä menehtyy niihin. Ihmisille tehdyissä tutkimuksissa on havaittu kannabinoideilla, kuten CBD:llä, olevan syöpäsolujen lisääntymistä ehkäiseviä ominaisuuksia ja toisissa tutkimuksissa CBD:n on osoitettu vähentävän syöpähoitojen aiheuttamaa pahoinvointia.

CBD-öljy koiralle stressin hallintaan

Stressin ja ahdistuksen lievitys on kenties yksi yleisimmistä syistä, miksi ihmiset aloittavat CBD öljyn käytön. Ihmisten ja eläinten stressi ja ahdistus ilmenee jokseenkin eri tavoin ja koira voi oirehtia esimerkiksi yksin jäämistä tai tuoda stressinsä esille aggressiivisena remmiräyhäämisenä. Stressiä voi aiheuttaa myös muutto uuteen asuntoon tai vaikka uuden vauvan syntyminen perheeseen.

CBD-öljyn on tutkimuksissa havaittu lievittävän ahdistusta niin ihmisillä kuin muillakin nisäkkäillä, joten tämä on saanut monet koiranomistajat kokeilemaan sitä oman lemmikkinsä olon helpotukseen.

CBD-öljy koiran ihon ja turkin ongelmiin

CBD-tuotteita valmistetaan myös iholle levitettäviksi versioiksi ja eri brändit ovat kehitelleet muun muassa psoriasiksen ja ekseeman hoitoon tarkoitettuja ulkoisia voiteita.

Tutkimuksissa on havaittu, että CBD voi lievittää allergian oireita ja kutinaa ja tämä on saanut koiranomistajat kokeilemaan CBD-öljyä koiran allergian oireiden lievitykseen.

Onko CBD-öljy turvallista koirille?

CBD:llä on hyvä turvallisuusprofiili, eikä sen ole huomattu aiheuttaneen negatiivisia vaikutuksia ihmisillä tai muilla nisäkkäillä tehdyissä kokeissa. Esimerkiksi Current Drug Safety -julkaisun vuoden 2011 tutkimuksessa havaittiin, että eri annokset CBD:tä eivät aiheuttaneet sivuvaikutuksia tai toleranssin kasvua. Tällä hetkellä CBD-öljyn turvallisuutta koirille ei olla tutkittu kuitenkaan niin paljoa, että asiasta voitaisiin olla 100-prosenttisen varmoja.

CBD-öljy ja sivuvaikutukset koiralla

Aiemmin viittaamassamme tutkimuksessa annosteltiin koirien nivelrikkoon CBD-öljyä. Yhdenkään tähän tutkimukseen osallistuneen koiran omistaja ei raportoinut huomanneensa mitään negatiivisia sivuvaikutuksia koirallaan CBD-öljyn käytön seurauksena.

Ihmisille tehtyjen tutkimusten perusteella CBD-öljy ei vaikuttaisi aiheuttavan vaarallisia haittavaikutuksia, mutta sen on havaittu saavan aikaan joitain oireita, kuten uneliaisuutta tai suun kuivumista. Varmista, että koirallasi on aina saatavilla raikasta vettä.

Voiko koirani päihtyä?

Osa ei välttämättä uskalla antaa CBD-öljyä koiralle epäillessään sen aiheuttavan päihtymystä. Jos kuitenkin käytät 0 % THC:tä sisältävää öljyä, ei koirasi voi päihtyä öljystä.

CBD-öljy koiralle: annos tarpeen mukaan

Kuten olemme jo maininneet, ei CBD-öljyn käyttöä koirille olla vielä tutkittu tarpeeksi, jotta siitä voisi antaa vedenpitäviä suosituksia. Siksi onkin viisaampaa aloittaa alhaisesta annoksesta ja lisätä sitä tarpeen mukaan.

Myös käyttötarkoituksella on merkitystä. Jos haluat antaa koirallesi CBD-öljyä parantaaksesi sen yleistä hyvinvointia, voi pienikin annos riittää. Jos puolestaan hoidat koirasi nivelrikon oireita, saattaa suurempi annos tällöin sopia tilanteeseen paremmin. Aiemmin mainitsemassamme tutkimuksessa annettiin koirille 2 mg CBD-öljyä painoa kohden kaksi kertaa vuorokaudessa. 

Jos nivelrikkoinen koirasi on 10 kg painoinen, on esimerkkiannos 20 mg, joka annostellaan kaksi kertaa päivässä. 

Eräs tärkeä seikka tulee ottaa huomioon annostelussa: Toisin kuin me ihmiset, koirat eivät osaa kertoa, jos annostus on liian suuri ja aiheuttaa negatiivisia sivuvaikutuksia. Tästä syystä onkin omistajien tehtävä tarkkailla annostuksen oikeellisuutta äärimmäisen tarkasti ja aloittaa pienellä määrällä.

Kuinka antaa CBD-öljy koiralle?

CBD-öljyn voi annostella pipetillä koiran suuhun. Joskus tämä annostelutapa voi kuitenkin tehdä tarkasta käyttömäärien laskemisesta vaikeaa ja kaikki koirat – kuten ihmisetkään – eivät pidä CBD:n luonnollisesta mausta. Onneksi tarjolla on muitakin annostelutapoja.

Kätevin tapa lienee sekoittaa öljy koiran ruoan sekaan tai pudottaa tipat vaikka isomman makupalan sisään.

Asiat, jotka pitää mielessä CBD-öljyä ostaessasi

Aivan kuten itsellesikin, haluat varmasti myös lemmikillesi parhaan mahdollisen öljyn. Nämä ovat asioita, joita pitää mielessä CBD öljyä koiralle ostaessasi.

  • Osta vain laatua: varmista, että valmistaja on luotettava, eikä öljy sisällä torjunta-aineita, raskasmetalleja tai THC:tä.
  • Valitse täyden spektrin öljy: ihmisille tehdyissä tutkimuksissa on täyden spektrin öljyn havaittu toimivan tehokkaammin kuin CBD-isolaattiöljyn sisältäessään monia kannabiksen hyödyllisiä, yhteisvaikutuksessa toimivia ainesosia.
  • Osta nestemäistä CBD:tä: markkinoilla on myös CBD-karkkeja ja -kapseleita, mutta nestemäinen öljy mahdollistaa annoksen hienosäädön.
  • Koirille sopiva: ihmisille tarkoitetut CBD-tuotteet saattavat sisältää koirille myrkyllisiä aineita, kuten suklaata tai xylitolia, joten varmista, ettei tuote sisällä niitä tai osta erityisesti koirille valmistettua CBD-öljyä.

CBD-öljy koiralle: kokemukset ovat yhä harvassa

Tähän mennessä saadut tutkimustulokset ihmisille CBD:n positiivisista vaikutuksista ovat olleet varsin lupaavia ja epäilemättä innoittaneet monet koiranomistajatkin kokeilemaan yhdistettä omien lemmikkiensä hyvinvoinnin tukemiseen. 

Muutamia koirille tehtyjä tutkimuksia CBD:stä kuitenkin on, mutta lisää kokeita ja käyttökokemuksia kaivataan.

Jos haluat itse kokeilla, kuinka CBD öljy sopisi omalle lemmikillesi, muista jutella asiasta ensin eläinlääkärin kanssa ja aloittaa maltillisella annoksella.

Leave a Comment